sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Autoajelulla

Päätettiin harjoitella tyttöjen kanssa autolla matkustamista sekä tietenkin tarkailla voiko joku pahoin autossa. Tehtiin noin tunnin lenkki ja puolessa välissä oltiin hetki aikaa pysähdyksissä. Menomatkalla Pate huusi melkein taukoamatta. Aina kun kuului kovempi ääni tiesi, että Eddie protestoi kyydissä oloa.


Mitä nyt tapahtui? Tuli ihan hiljaista eikä tärisekkään enää.


Nyt voi olla rennosti. Mä kiepsahdan tästä selälleni.


Tää on eläinrääkkäystä. Mä valitan vielä jonnekin kissojen suojeluyhdistykselle tästä!


Siskot - tää on niin väärin meitä kohtaan.


Pistäkää silmät kii, mä tarkkailen mitä tapahtuu.


Jos Pate huusi menomatkan ja Eddie välillä autto, ai niin on Pate huudellu paluumatkallakin, ny on mun vuoro kiljaista.


Hei, tää on kivaa; painakaa teki nenä lyttyyn tähän oveen.


Joko me ollaan pian perillä?!?


Pate piti eniten ääntä, varsinkin kun ajettiin taajamassa. Eddie säesti Patea menomatkalla taajama-alueella. Rudi naukaisi paluumatkalla pari kertaa. Maantieajossa tytöt olivat rauhallisia ja välillä jopa kaikilla oli silmät kii. Eikä kukaan tullut tällä tunnin reissulla pahoinvoivaksi mikä oli erittäin hyvä huomio.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Matolääke

Mulla on ollut kauhea pelko, että miten saan tytöille annettua matolääkkeen. Varsinkin kun on lukenut näitä vitsejä mitä tapahtuu kun kissalle antaa lääkkeen... Kasvattaja neuvoi harjoittelemaan pienillä raksuilla lääkkeen antoa. Harjoiteltu on ja en olisi ikinä uskonut mitä tapahtuu kun päätin nyt illalla antaa ekaa kertaa heille matolääkkeen.

Jippi me saadaan matolääkettä. Mulle ensin!


 Eiku mulle eka!


MÄ saan ekan lääkkeen! Älä yritä napata sitä itelles.
Ja niin Rudi sai lääkkeen ensimmäisenä.


Okei okei, mä saan lääkkeen sitten toisena.


Eddie malttoi odottaa lääkettä. Mut yllätti; nappasi kädestä tuon lääkelevyn ja juoksi sen kanssa nopsaan toiseen huoneeseen ja kun siskot tuli perässä niin Eddie murisi heille. Lääkelevy oli hänen saaliinsa. Onneksi sain ilman murinoita häneltä saaliin napattua pois.

Summa summarum kaikki otti lääkkeensä kiltisti ja nuoli mun sormet vielä lääkkeen annon jälkeen.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Pallohiiri

Pallohiiri oli tyttöjen joululahjojen joukossa. Jouluna kun pallon käynnisti meni kaikki nurkan taakse varovasti sitä katselemaan. Myöhemmin sitä uskalsi seurata jo lähempää ja tänään tapahtui sitten läpimurto: kaikki tytöt uskalsi leikkiä sillä pallon tuottamasta kovasta kolinasta huolimatta. Pate jopa hiiren lisäksi itse pallolla.

Eddie uskalsi tassuilla hiirtä tavoitella.


Patelle ei tuonut mitään ongelmia höykyyttää hiirtä tai palloa





Rudi nautti hiiren seuraamisesta enempi kuin itse kiinniottamisesta. 






torstai 25. helmikuuta 2016

Lepotauko


Tytöt ovat sulosia kun lepäävät nätisti toistensa kainalossa ja...


... ja halivat.


Nukkupesä ei vaan enää kestä kaikenlaisia asentoja.


 Ei tuonne enää mahdu, toteaa Rudikin.


Hah, mulla onkin ikioma nukkupesä.


Pate, älä mee sinne!


Oliko pakko tulla tänne? Olisit pysyny Eddien vieressä.


 Rudi kiltti, nukutaan me myös viekukkain.


 Nuku yksinäs!


Eddie huomasikko? Rudi otti herneen nenään.



keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Raksulauta

Tyttöjen raksutornista on ollut jo monta kertaa tyylinäytteitä, joten tässä ekaa kertaa raksulauta tyylinäytteet esittelyssä.


Eddie hokasi ensimmäisenä miten kolot ja tunneli tyhjennetään.



Huomaa Rudin tapa syödä raksut. Tällä varmistetaan ettei siskot vie syötävää nenun edestä.


Paten tekniikka joen tyhjetämissä on ehdottomasti parahin.




Tytöt tietävät jo, että yhteistyö kannattaa.



Rudilla toimivin tekniikka kuppien tyhjentämisessä.



tiistai 23. helmikuuta 2016

Kasvihuone

Me keksittiin tänään, että lyhty on vallan mainio meidän heinälle kasvihuoneeksi.


Jyvät me istutettiin tämmöseen kissakuppiin.


Ny me vaan sitten odotellaan, että jotain alkaisi tapahtumaan.


Näekkö sä jo jotain tapahtuvaksi?


Mahtaakohan sinne ny varmasti ilma kulkea?


Palvelijan mielestä on ihan turha odottaa vielä mitään tapahtuvaksi.... joten me lähdettiin muualle touhuamaan.


maanantai 22. helmikuuta 2016

Kiipeilypuu

Osataanko me ny varmasti koota tämä?






Juu juu, eka tyhjennetään laatikko.





Sitten järjestellään palat. Sisko hei, tulkaa jo pois sieltä laatikosta.


Nää ruuvit kuuluu järjestellä tän ohjeen mukaan.


Onko se ny ihan varmasti se ruuvi mistä alotetaan?


Hei, tää näyttää jo telineen alulle!


Ja kerroksiakin alkaa tulemaan.


Onko se rulla ny varmasti oikeassa kulmassa?!


 Mitähän tästäkin mahtaa oikein tulla?


Kyllä tää vielä näyttää menevän piirustusten mukaan.


No juu, tuli tästä ihan kelvollinen. Jos siitä isommasta kiipeilypuusta on silta takan päälle, niin mahdettaiskohan saada tästä silta kirjahyllyn päälle?